Fimo massaa välillä

Saatiin taas Annikin remmiin mukaan. Aamulla käytiin iso-mammaa moikkaamassa ja sitten mentiin taas hiukan shoppailemaan. Ostettiin Fimo-massa ja uutta, jännää helmimassaa.


Anni teki fimo-massasta pikkuruisia leivonnaisia, joita voi käyttää vaikka rintakoruina, kun laittaa neulan taakse.


Emmi taiteili sammakon helmi-massasta ja hauska siitä tulikin. Äiti sai kivan sammakon Emmiltä.

Niin se kaksiviikkoinen taas vierähti ja hauskaa on ollut. En osaa sanoa, kummat meistä ovat nauttineet olostaan, elostaan ja kaikesta puuhasta enemmän, lapset vaiko mummi. 
Päivät ovat täyttyneet erilaisesta puuhasta ja lukemattomista erilaisista ulkopeleistä, joista tänä vuonna ehdoton suosikki on ollut kroketti. Niin ja tietenkin uimisesta :) Illalla olemme kaikki olleet niin väsyneitä, että unta ei ole tarvinnut odotella. Nukkumaan meno on sujunut todella kitkatta; minulla kun on ollut tapana kertoa tarinaa Teposta, hänen ystävistään ja heidän seikkailuistaan, juuri ennen nukkumista. Aloitin tarinan kerronnan jo silloin kun Anni oli pieni ja nyt se vaan jatkuu. Tarina tulee suoraan päästäni, sitä sen enempää suunnittelematta, mutta lapsista se on ollut tosi kivaa. Ja vielä seuraavana päivänä Emmi kertasi koko tarinan Annille - Anni kun halusi itsekseen lukea kirjaa, eikä näin ollen ollut kuulemassa tarinaa.
Onneksi lapset eivät ole kaukana ja saan nauttia heidän seurastaan useasti muulloinkin.
:)

Lämmintä viikonjatkoa kaikille - nauttikaamme kesästä nyt kun se on! :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tunnustus

Joulukalenteri luukku n:o 18

Camee-koru