Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuuta 23, 2012.

Pieni synttärikakku

Kuva
Vietämme tänään synttäreitäni pienessä perhepiirissä. Löysin joskus Tutan sivuilta mango-tuorejuusto kakun. Koska mango on minun lemppareitani, päätin tehdä sellaisen. Hieman viitettä ohjeeseen löysin Marjiksen sivuilta.

Kakusta tuli pieni ja siksi nuo pursotukset näyttävät suurilta - varsinkin tuossa reunassa, jossa niitä ei olisi tarvittu, mutta koska kermaa oli, laitoin sen siihen.

Ohjetta täytteeseen:
1 prk mango tuorejuustoa 1 prk Piltti mango-sosetta 1 banaani 1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 5 liivatelehteä + 5 rkl vettä
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita tuorejuuston joukkoon soseutettu banaani ja mangosose. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuustososesekoitus. Purista vesi liivatteista ja laita vesi kiehumaan, sekoita kiehuvan veden joukkoon liivatteet. Jäähdytä hieman ja sekoita joukkoon.
Pohjan tein dominokekseistä, joita käytin n. 15 kpl ja sekoitin joukkoon juoksevaa margariinia.
Kakusta tuli aika pieni ja matala, mutta just passeli piene…