Tekstit

Taidehetki lasten kanssa

Kuva
Eilen teimme Annin ja Emmin kanssa pieniä marsipaanitöitä tyttöjen omasta pyynnöstä. Emmi ihastui kovin tekemiini Aino- ja Reino tossuihin ja halusi nyt tehdä oman versionsa. Koska Emmi on ilmeisen ihastunut autoihin, näki hän tossussakin auton mallin ja alkoi heti muovaamaan siitä autoa. Eikä mitään suurpiirteistä työtä olekaan: autossa on kuppipenkit ja rattikin löytyy. Ja tottakai valot! Autoa ajamaan Emmi muotoili hiiren ja hiirelle turvavyöt, mutta suureksi harmikseni se kuva epäonnistui. Anni puolestaan tykkää pienen pienestä näpertelystä. Tässä on syntymässä rusetti. Ensimmäinen rusetti. Ja toinen. Kuvissa ei valitettavasti koko tule ilmi, mutta pienen pieniä ovat. Myös Anni teki oman auton. Anni höystää työnsä useasti huumorilla. Antoisaa keskiviikkopäivää kaikille!!

Pannulappu

Kuva
Selaillessani blogeja, huomasin, että joka toisessa blogissa on pannulappuja. Jostain luin pannulappuviikostakin, mene tiedä, mutta laitan tähän nyt yhden vanhan 17.5.2011 virkkaamani pannulapun. Siirsin tämän Vuodatuksesta, josta kuvat olivat jo hävinneet. Koska blogi on minulle myös jonkinlainen päiväkirja vanhuudenpäiviä ajatellen, olen päättänyt siirtää töitäni Vuodatuksesta tänne aina pikkuhiljaa. Sopivasti jonnekin väliin ujuttaen. ;) Tekstit olen kopioinut suoraan TekevätKädet-sivuiltani. Tämä pannulappu olkoon siirto n:o 1 Virkkasin äidilleni reilun kokoisen pannulapun. Lappu on virkattu seiskaveikasta. Reuna on minusta hauska; takaperin virkattu, 1kjs ja 1ks. Malli vanhasta käsityö kirjasta. On mahtavaa huomata, että olen saanut joitain uusia lukijoita =) Pikkuhiljaa löytyy vanhojakin blogikavereita uudestaan! Mukavaa viikonalkua kaikille!!

Vielä vähän väriä...

Kuva
  Kiertelin hieman tuolla pihamaalla katselemassa vieläkö löytyy kukkia tms. Ja löytyihän sitä. Hortensia on päivä päivältä kauniimpi. Nyt se punertaa kivasti. Kuinkahan kauan nämä gladiolukset jaksavat... Vähän  tuo näyttää jo sekavalta, mutta kukkivat silti. Ei hassummalta näytä tämäkään. =) Kärhö on kukkinut jo aikaa sitten, mutta nämä tupsukat ovat nekin omalla tavallaan kauniita - ainakin ne on hauskoja. Näin syvä punainen herättää hämmästystä. Luonto on ihmeellinen. Vielä viimeiset tomaatit. Tänä vuonna mun tomaattini ei meinannut ottaa väriä ollenkaan. Nämä viimeiset toin sisälle punastumaan. Saa nähdä onnistuuko. Kaunis kiitos kaikille kävijöille ja kommentoijille! Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!!!

Oi niitä aikoja...

Kuva
Vierailin eilen Päivikin  blogissa ja ihastuin hänen vanhaan muistokirjaansa ja siitä muistin oman, samanlaisen kirjan - tai kirjat. Näitä on joskus ollut enemmänkin, mutta vain nämä ovat kulkeneet mukana elämän melskeessä. Näitä kirjoja kierrätettiin kavereilla ja opettajilla, jotka sitten kirjoittivat kirjaan jonkin kauniin muistovärssyn  - t ietenkin hienon kiiltokuvan  kera! Minun kirjaani isosisko taiteili kansilehden. Opettajan kirjoittamat värssyt olivat minusta ne kaikkein hienoimmat. Ja varsinkin tämän värssyn kirjoittaneen opettajan muistan lämmöllä koko elämäni ajan. Näihin kirjoihin ei kirjoitettu tietoja itsestä tai omista mieltymyksistä, niinkuin nykyisiin ystäväkirjoihin. Kiiltokuvat ihastuttivat minua silloin ja ihastuttavat yhä vielä -- valovuosia myöhemmin... =)

Onni ja mielenrauha

Kuva
"Onni ja mielenrauha syntyvät siitä, että ihminen on toista ihmistä lähellä ja samalla vapaa kehittymään." -Gerald Hütner- (Positiivareitten Aamun ajatus) Kaunis, lahjaksi saamani, anemone kimppu. Uskomattoman kaunis väritys.

Vielä vaan; Olgat

Kuva
Nämä Olga-sukat ovat olleet puikoilla aika kauan, vaan vihdoin tänään valmistuivat. Nämä oli tarkoitettu Emmille, mutta tulikin liian isot, joten Anni saa toiset Olgat. Lankana Nalle AloeVeraa, valkoinen on Novita Woolia.  Enkä usko, että jäivät viimeisiksi Olgiksi, näitä on tosiaankin mukava kutoa! Mukavaa ja antoisaa alkanutta viikkoa kaikille!

Pieni synttärikakku

Kuva
Vietämme tänään synttäreitäni pienessä perhepiirissä. Löysin joskus Tutan sivuilta mango-tuorejuusto kakun. Koska mango on minun lemppareitani, päätin tehdä sellaisen. Hieman viitettä ohjeeseen löysin Marjiksen sivuilta. Kakusta tuli pieni ja siksi nuo pursotukset näyttävät suurilta - varsinkin tuossa reunassa, jossa niitä ei olisi tarvittu, mutta koska kermaa oli, laitoin sen siihen. Ohjetta täytteeseen: 1 prk mango tuorejuustoa 1 prk Piltti mango-sosetta 1 banaani 1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 5 liivatelehteä + 5 rkl vettä Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita tuorejuuston joukkoon soseutettu banaani ja mangosose. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuustososesekoitus. Purista vesi liivatteista ja laita vesi kiehumaan, sekoita kiehuvan veden joukkoon liivatteet. Jäähdytä hieman ja sekoita joukkoon. Pohjan tein dominokekseistä, joita käytin n. 15 kpl ja sekoitin joukkoon juoksevaa margariinia...