Puutarha-päivitystä
... sunnuntaipäivän ratoksi. Monen monta piha-ja puutarhakuvaa jäi blogiin laittamatta Vuodatuksen kaaduttua. Laitanpa nyt muutamia otoksia kesän ajalta. Näin kauniisti kukki ruusu kallion kolossa. Kaunis on tämän kellokukankin kukinta - ja runsasta. Kuunliljat ovat lempikasvejani. Niitten kukintaa en kuitenkaan oikein jaksa ihailla - paitsi tämän yksilön, joka kukkii hillitysti, lyhyellä varrella ja kukat ovat kohtalaisen suuria. Mansikat ovat tänä vuonna saaneet olla rauhassa. Kiitos tämän Marja Mansikkavahdin - kuin myös pelottelukäärmeitteni ja punaisten kivieni, molemmat esittelin aikoinaan Vuodatuksessa. Hieman on Marja kärsinyt kesän sateista, mutta jaksaa hymyillä siitä huolimatta. Tämä piikikäs tyyppi kävi naureskelemassa touhujani heinäkuun alussa. Aikansa naureskeltuaan, lähti kiireesti eteenpäin, omiin hommiinsa. Joka vuosi olen kerännyt piirakkamustikat tuosta pihapiiristä. Tänä vuonna hämmästykseni oli suuri, h