Lunta tuli meilläkin tänään ja heti näyttää paljon valoisammalta.
Oli kyllä aika mielenkiintoista ajella kesärenkailla tänään. Onneksi huomenissa on luvassa renkaitten vaihtoa, niin voi vähän luottavaisemmin mielin olla tuolla liikenteessä ;)
Raskain sydämin tein äidin muistotilaisuuteen kakun. Rakensin sen kaikista niistä aineksista, joista tiesin äidin pitäneen: valkoinen väri, ruusut ja linnut olivat äidille lähellä sydäntä, samoin kuin kaikki kaunis ja naisellnen - sitä edustaa pitsi. Toinen kakku, vaaleanpunaisella ruusulla, oli gluteeniton. "Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa." Jää hyvästi Äiti-rakas! <3
Työkiireitten takia on pihalla oleminen jäänyt todella vähäiseksi viime aikoina. Siksi hämmästys oli suuri, kun tänään lähdimme siivoushommiin pihalle. Sienet ovat valtaamassa suuresti varjelemaani kantokukkamaata. Joku saattaa muistaa, että pihaltamme kaadetusta suuresta kuusesta jäi valtavan suuri kanto, jonka puhdistin ja kaivoin hieman enemmän esille ja tein siihen kukkamaan, jonka hieno keskipiste on se kanto. Nyt sienenryökäleet yrittävät valloittaa koko kannon! Pelkään, että nämä ovat jotain lahottajasieniä ja tekevät selvää kannostani. Nyt en tiedä, että pitäisikö minun poistaa nuo sienet, vai jättää ne paikoilleen... Ne kyllä näyttävät jotenkin kovin viehättäviltä, vaikka olenkin päättänyt, etten pidä niistä..... ;) Tässä pienempi rykelmä vähän lähempää kuvattuna. Jos jollain on jotain tietoa tästä sienestä, olisin kiitollinen tiedoista! Tällaisia, mysteerisen näköisiä lakkipäitä seisoo keskellä nurmikkoa. RATTOISAA SUNNUNTAI-PÄIVÄN JATKOA ...
Meilläkin on maa valkoinen:-)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle!
Meilläkin on juuri ja juuri valkoinen maa ja ehkä -1 astetta.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua !
Ihanaa kun on lunta, meilläkin noin 5cm.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua Sinulle:)
Kyllä se lumi niin kirkastaa tuon maiseman, mieluummin sitä ihastelee lunta, kun märkää ja mustaa maata :)
VastaaPoistanäin on.. nyt se tuli, kun vaan ny pysyis ;) on niin upeeta, kun ei enää kura roisku :)
VastaaPoistaLunta tuli meilläkin tänään ja heti näyttää paljon valoisammalta.
VastaaPoistaOli kyllä aika mielenkiintoista ajella kesärenkailla tänään. Onneksi huomenissa on luvassa renkaitten vaihtoa, niin voi vähän luottavaisemmin mielin olla tuolla liikenteessä ;)